Tuomarina oli Ineke Zwaartman-Pinster Alankomaista. Tosi mukava täti, joka käsitteli koiria kauniisti ja puhui ihanan selkeää englantia! Lisäksi pidin siitä, että arvostelun päätteeksi hän vielä itse kertoi koiran esittäjälle, mistä koirassa erityisesti piti ja missä asioissa koira voisi hänen mielestään kehittyä.
Ariel esiintyi jälleen ihan kivasti. :) Tällä kertaa seisominen meni tosi hyvin, liikkeissä se sai pari kertaa spurttikohtauksia ja meinasi lähteä keulimaan. Kiepsautin siinä pienen silmukan ja johan meno rauhoittui, ja päästiin kipittämään kehän ympäri hillitymmin. Luulen, että kuumuus ja odottelun aiheuttama väsymys vähän ahdisti Arsua, koska kehän jälkeen kun hain pullollisen viileää vettä ja sain pikkuisen vihdoinkin vähän juomaan ja lopuksi valelin vettä vielä Arielin ihollekin, se rauhoittui huomattavasti.
"1 year old. Very feminine, lovely type in head. Good ears, eyes & expression & pigmentation. Enough body for age. Good front & rear angulation. Excellent topline, but needs to settle in movement. Good tail in movement."
Tuloksena ERI, PN-1, SA, ROP, SERT! Jipiii!!
Myös meidän seurueen muilla koirilla meni erinomaisen loistavasti. Junon siskopuoli, iso xolo Gia oli myös ROP ja sai sertin. Lisäksi kaverin keskikokoinen karvallinen perulainen Theola oli myös ROP ja sai kolmannen sertinsä, tullen näin Suomen ensimmäiseksi karvalliseksi valioksi! Ihan huippua! :)
Ryhmäkehiä odotellessa lähdimme Mirkan äidin luokse pariksi tunniksi. Mukavampaa oli odotella ryhmäkehien alkua ilmastoidussa asunnossa läkähdyttävän kuuman näyttelypaikan sijasta.. Syötiin ranskalaisia ja nugetteja ja otettiin koirista kuvia palkintoineen. :)
![]() |
| © Isabella Fagerström |
![]() |
| © Isabella Fagerström |
![]() |
| © M. Rautio |
Itse olin ensimmäistä kertaa ryhmäkehässä oman koiran kanssa ja olihan se jännää ja erittäin antoisa kokemus, vaikka en menestystä odottanutkaan, eikä sitä meille myöskään tullut. Vitosryhmässä on vaan niin paljon näyttäviä pörröturkkisia koiria, että nämä "lamarakit" jää usein vähän niiden varjoon, mutta tällä kertaa kävikin niin hienosti, että Gia nostettiin 8 parhaan joukkoon! Sijoitus jäi tällä kertaa väliin, mutta jokainen nosto on jo nakuille voitto itsessään.
Seuraavaksi onkin tiedossa vähän rankempi rupeama, nimittäin Kuopion kolmepäiväinen Sawo Show tulevana viikonloppuna. Olen ilmoittanut Arielin mukaan jokaiselle päivälle, ja sinne on ilmoitettu myös joku toinen pikkuxolo. Mukavaa, että on vähän kilpailuakin sitten. :) Täytyy vaan koittaa levätä riittävästi, että jaksaa kaikki kolme päivää kunnialla läpi.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti