maanantai 12. toukokuuta 2014

Helsinki KV 11.5.2014

Eilen äitienpäivänä oli pitkästä aikaa Junon vuoro lähteä näyttelyreissuun. Viime kerrasta onkin jo aikaa, silloin oltiin elokuussa 2013 Tervakoskella, ja nyt oli vuorossa Helsinki KV Royal Canin Show.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että ei mulla ollut Junolle oikein mitään odotuksia. Tottakai se on minun mielestä maailman hienoin xolopoika, mutta mielipiteitä on niin monta kuin on ihmisiäkin.. Kyllä mä sen tiesin, ettei se huonoa arvostelua tule saamaan, kun on se sen verran paljon komistunut kasvettuaan ja saatuaan lisää massaa tuohon jätti-isoon ja jalkavaan kroppaansa. :) Eniten huolestutti Junon liikkeet (joista on tullut sanomista aiemminkin ja joita on yritetty kovasti petrata).

Tuomarina oli siis Heidi Kirschbichler, Itävalta:

"Good substance, good body. Nice head, scissor bite, dark eyes. Ears well set. Correct neck. Straight front, good breast, well angulated in the back. Very nice movement."

© N. Virtanen

© N. Virtanen

Tuomari tykkäsi Junosta ja Junokin tykkäsi tuomarista. Juno on aina ollut tosi varma tyyppi tuomareiden kanssa, enpä muista että koskaan olisi väistänyt tai edes mulkoillut ketään, enempi on semmoinen että menee ihan vekkuliksi kun huomaa että joku lähestyy ja on aivan varmasti tulossa paijaamaan pientä Vauva-Nunnua. :D

Näyttelytauon huomasi ehkä parhaiten siitä, että Juno kiinnitti vähän väliä huomiota muihin koiriin eikä meinannut jaksaa keskittyä omaan suoritukseensa, paitsi sitten kun oltiin yksin kehässä. Parasta urosta ja rotunsa parasta valittaessa Juno keskittyi enimmäkseen kisakaverin pällistelyyn ja liikkeistä ei meinannut tulla mitään, mutta kyllä tuomari ilmeisesti oli niistä jotain irti saanut ainakin yksilöarvostelussa, kun kerran arvostelussa oli maininta hyvistä liikkeistä. :) Ja olipahan Nina onnistunut saamaan kuviakin missä Juno liikkuu tosi kauniisti! :)

© N. Virtanen

Tuloksena oli sama rimpsu kuin Vestalla Tampereella, ERI, SA, PU1, SERT, CACIB ja VSP. ROP oli Junon sisko Anouk.

© N. Virtanen

Lopuksi vielä kun aikaa oli, otettiin pari kivaa näyttelyposeerauskuvaa. Kyllä mulla on hieno koira!

© N. Virtanen

© N. Virtanen

Tulin tässä siihen tulokseen että voisin koittaa saada Junon valioksi nyt kesällä ja syksyllä sitten ennen Arielin seuraavia juoksuja sanotaan heipat nyytteröille ja siirrytään harrastamaan muita juttuja. Jännä nähdä kuka näistä koirista valioituu ensimmäisenä. Vestalla ja Junolla on jo sertitilit auki. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti