Junon kastraatio

Varoitus! Postaus sisältää kuvia koiran vehkeistä. Myös melko mustelmaisista sellaisista.

Junon kastrointi on ollut suunnitelmissa jo melkein pari vuotta. Koska mulla on sekalauma ja asunnossa rajallinen määrä neliöitä, on kaikkien kannalta mukavampaa ja helpompaa, ettei ylimääräisiä hormonihuuruja ole. :) Mirkan kanssa sovittiin jo aikoinaan, että käytän Junon näyttelyissä muotovalioksi asti ja sitten kun ikää on tarpeeksi, niin käydään leikkauttamassa.

Helmikuun alussa sitten tuli puhe Mirkan kanssa, että pitäisköhän nyt leikkauttaa Juno, niin ehtii sitten parantua kunnolla ennen kesän rientoja. Rimpautus tutulle eläinlääkärille ja ajan saikin siitä jo viikon päähän. Maanantaina 16.2. oli sitten Junon palleroiden tuomiopäivä. Sain töistäkin lomapäivän, että pystyin olemaan kotona vahtimassa ettei Juno lääkehuuruissaan pahasti törppöile.

Maanantaina sitten mentiin eläinlääkärille hyvissä ajoin. Mirka oli mukana, koska Junon kokoista koiraa olisi ollut hiukan haastavaa raahata julkisilla kulkuvälineillä, varsinkaan leikkauksen jälkeen. Käytiin viemässä Juno eläinlääkärille ja sinne se jäi tyytyväisenä, kun me lähdettiin siitä sitten kiinalaiseen ravintolaan lounaalle. Kuulemma Juno oli ollut äärettömän kiltti ja helppo potilas vaikka mä en ollutkaan paikalla kun se rauhoitettiin. Häntä Junolla oli heilunut viimeisenä asiana ennen nukahtamista ja ensimmäisenä heti sen herättyä. :D

Kun mentiin hakemaan Junoa, se oli "pikkuisen" tokkurassa. Kovasti se olisi halunnut kaikkien sylkkyyn mennä kiehnäämään, mutta ihan ei jalat totelleet. Silmätkin sillä pyöri päässä ja kieli roikkui suusta. Raasu oli ihan pöllyssä, ja me vaan naurettiin sille. Sitten kun olisi pitänyt kotiin lähteä, Juno sujahtikin takaisin häkkiinsä ja oli sitä mieltä että hän nukkuu nyt.

Noutohetkellä tokkurainen Juno

Kotimatkalla hyyyvin unisena

Juno sai leikkauksen jälkeen kolmen päivän kipulääkekuurin ja leikkaushaavan päällä olevan liimasiteen sai poistaa parin vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Lisäksi ämpäriä piti pitää mielellään kaksi viikkoa. Tikit oli itsestään sulavat, mutta ne sai mennä halutessaan poistattamaan eläinlääkärillekin. Tikkien poistokäynti sisältyi leikkauksen hintaan.

Ensimmäisenä iltana Juno oli aika raasu. Ruoka maistui ensimmäisen kerran vasta kymmeneltä illalla, ja sekin pari nappulaa kerrallaan kädestä syötettynä. Pidin Junolla paksuja kalsareita ja fleecepaitaa, koska rauhoitus laskee ruumiinlämpöä ja Junolla olikin aika kylmä. Korvat, häntä ja tassu sillä oli tosi viileät, joten aina kun se asettui johonkin nukkumaan, menin käärimään sen fleecepeittoon ja yön se sai nukkua mun kanssa sängyssä peiton alla. :) Siellä missä ennen oli valtavat kivekset, oli vain pieni sievä nahkarusina. :D

Seuraavaan päivään  mennessä Junon lääketokkura oli jo hyvin haihtunut ja ruokakin maistui jo entiseen tapaansa. Juno on ennenkin joutunut pitämään ämpäriä (viime syksynä kun siltä irtosi kannuskynsi), joten se tiesi jo ennestään miten ämpäri päässä voi syödä, juoda ja liikkua. Juno vietti päivät yksin olohuoneessa, ettei tytöt hoivavietissään päässeet nuolemaan sen haavaa, ja luulen että Junolla on ollut lelujensa kanssa kunnon bileet, koska toisena päivänä leikkauksesta jalkoväli näytti aika hurjalta.

Meinasin kuolla järkytyksestä kun ekan kerran tuon näin. Silloin kun Vesta steriloitiin, ei sen haavaan tullut mitään tuollaista verenpurkaumaa tai turvotusta muutenkaan. Eläinlääkäri oli unohtanut mainita verenpurkaumien mahdollisuudesta, koska kiveksissä on paljon pieniä verisuonia ja mitä enemmän koira hötkyilee niin sitä todennäköisemmin verenpurkaumia ja turvotusta tulee. Noh, eihän tuo mitään. Rumista mustelmista huolimatta Juno siis selviää hengissä. Seuraavana päivänä jalkoväli vaan oli vielä hirveämmän näköinen.

Turvotus ja verenpurkaumat olivat levinneet jo pitemmälle kilin varteen ja ympärille. Hyi hitto että se oli hirveän näköinen, mutta onneksi mustelmat eivät tuosta enempää levinneet. Mustelmat kuitenkin paranivat äkkiä ja suunnilleen viikossa väri oli jo palautunut normaaliksi. MUTTA. Kivespusseissa turvotus jatkui. Toinen kivespussi oli tyhjentynyt niin kuin pitikin, mutta toinen oli todella turvoksissa. Kun kaksi viikkoa leikkauksesta oli kulunut, halusin mennä poistattamaan tikit eläinlääkärillä, että eläinlääkäri voisi samalla katsoa että kaikki on ok. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että vaikka toinen kives olikin melkein kivikova kun oli niin pinkeänä nestettä, se ei vaikuttanut kipeältä ja jos turvotus ei vielä seuraavankaan kahden viikon aikana laske, kannattaa pussi tyhjennyttää eläinlääkärillä.

Turvonnut pussi ja normaalisti parantunut pussi sen päällä

Viikon päästä tikkien poistosta turvonnut pussi oli edelleen ihan pinkeänä eikä turvotus vaikuttanut lieventyneen ollenkaan. Lisäksi Juno alkoi kovasti nuolla jalkoväliään, joten oletin sillä olevan aika tukala olo. Niimpä soitin eläinlääkärille ja varasin ajan tyhjennykseen. Tyhjentäminen tapahtui paksulla neulalla ja isolla ruiskulla paikallispuudutuksessa. Junoa ei tarvinnut rauhoittaa, koska se oli tosi kiltti potilas taas kerran. :) Neuloista se ei sanonut mitään, mutta puudutuslääke voi kuulemma hiukan kirvellä ja se saikin Junon vähän kitisemään. Sitten pussi tyhjennettiin ruiskulla, 20 ml nestettä sieltä lähti. Neste oli kuitenkin kirkasta, eli tulehdusta siellä ei onneksi ollut. Tyhjennyksen jälkeen eläinlääkäri pisti kivekseen vielä kortisonipiikin, mikä laskee turvotusta ja estää kivestä turpoamasta enää lisää. Tyhjennysoperaation jälkeen paraneminen toisenkin pussin kohdalla on ollut hurjan nopeaa, ja nyt viikon päästä tyhjennyksestä Junolla lerppaakin jalkovälissä pelkkää nahkaa.

Olen ihan älyttömän tyytyväinen että kastrointi on nyt tehty. :) Suuret kiitokset eläinlääkäri Johanna Rauliolle + henkilökunnalle Junon hyvästä hoidosta!